Maailmanluokan ongelma

Lukeminen on minulle yksi selviytymiskeinoista, jonka ansiosta pimeä vuodenaika tuntuu siedettävältä. Ehdinkin fiilistellä myös täällä blogin puolella, että olen saanut oikein luvan kanssa lukea lastenkirjallisuutta synkkinä syysiltoina.

Peruskouluikäisenä pakenin kirjojen pariin myös kesällä. Palasin elokuussa kalpeana kouluun, koska olin viettänyt suurimman osan kesälomastani sisällä tai enintään ulkona varjossa lukien.

Yläasteen äidinkielenopettaja laittoi meidät lukemaan Veikko Huovisen Hamsterit-romaanin (1957). Luulen, että olin ainoa luokaltani, joka oikeasti nautti kirjan lukemisesta.

Kuitenkin vasta nyt kirjojen haalimiseni sai uudet mittasuhteet, kun kaupungin kirjaston lainausautomaatti väläytti ruudulleen virheilmoituksen. Ilmoitus oli sen verran kryptinen, että ajattelin ensin sen olevan jokin tekninen vika. Sama vika toistui, vaikka kokeilin toista kirjaa ja vaihdoin jopa lainausautomaattia.

Lopulta kirjastovirkailija huomasi hämmentyneen ja pulleaposkisen kirjahamsterin. Kirjastotäti selitti lempeällä äänellä, että virheilmoitus tarkoitti niteiden lainarajan ylittymistä. En siis voi hilloa hallussani kuin enintään 40 nidettä kerrallaan.

Kyynel oli vierähtää tänään kirjastossa, kun kotiin
ei voinutkaan kantaa rajattomasti kirjoja.

Lastenrunous ja tekstuaalinen interventio, osa 2

Ensimmäisessä osassa kerroin lyhyesti tekstuaalisesti interventiosta ja esittelin yhden pohjateksteistä (Juice Leskisen Kotka-runo), johon teimme muutoksen.

Olimme saaneet tehtäväksi valita juuri eläinruno, koska ne oli helppo esittää hahmojen konkreettisuutensa vuoksi. Lisäksi niihin on helppo tehdä muutoksia vaihtamalla runon eläintä.

Kirjoitin Leskisen Kotka-runosta myös lapsille soveltuvan Kettu-muunnelman.

Mitä uutta tiedät ketusta?
– Kettu tykkää liikaa mehusta.

Entä sitten ketun siskosta?
– Sitä haetaan teinidiskosta.

Mitä tiedät ketun mammasta?
–Hauduttaa kattilassa herkkulammasta.

Ketun isä? ...
          – Toimiston laidassa
valkoisessa kauluspaidassa.

Lopuista en pidä lukua.
Tavikset on ketun sukua.

Lastenrunous ja tekstuaalinen interventio, osa 1

Käsittelimme lasten- ja nuortenkirjallisuuden ensimmäisellä harjoitusryhmäkerralla runoutta. Jokainen meistä oli saanut tehtäväkseen valita ja opetella runo esitettäväksi muulle ryhmälle. Selailin pikaisesti lainaamiani runoteoksia, joista valitsin esitettäväksi opintoja osuvasti kuvaavan Eppu Nuotion Kirjavinkkari Kirjavainen -runon.

Jos ei erityisemmin pidä pukemisesta
mutta sitäkin enemmän lukemisesta,
jos rakastaa kirjoja laihoja ja paksuja,
jos maksaa joskus myöhästymismaksuja
kun on unohtanut palautuspäivän ja toisenkin,
kun joutui niin kirjan lumoihin,
jos kuljettaa kirjaa mukanaan myös kun matkustaa,
jos siitä kertoo heti toisille aivan innoissaan:

Oliko aihe virkistävä tai peräti merkillinen
Oliko kiehtova järjestys valittujen sanojen?
Hengästyttikö rytmi tai saiko uneksimaan?
Saiko kirjaherkku vatsan kurnimaan?

Jos pitää kirjan henkilöistä
ja on vähällä myöhästyä töistä
jos juonen käänteet kiinnostaa,
jos kirjan kansistakin voimaa saa,
annan vinkin, kuin aarteen inkkareiden:
Liity joukkoon kirjavinkkareiden!

Eppu Nuotio (Hyttysenkesyttäjä ja muita haaveammatteja, 2006)

Kilokaupalla kirjallisuutta

Laiskottelun lisäksi olen myös opiskellut viime aikoina, vaikka opinnoista ei olekaan tallentunut tänne blogiin mitään liki kuukauteen. Tässä jaksossa äidinkielen ja kirjallisuuden sivuainekurssien rinnalla kulkee laaja kasvatuspsykologian pääainekurssi, joka syö aikaani bloggaamiselta ja muulta elämältä.

En kuitenkaan valita, itse olen opintoni valinnut. Mielestäni tilanteeni on jopa kadehdittava. Kun muut lukevat kirkasvalolampun ääressä etiikkaa tai maailmanhistoriaa, voin käpertyä peiton alle nauttimaan Muumilaakson marraskuusta ja muista kaukaisista maailmoista. Olenkin viime aikoina kantanut kirjastosta kymmenittäin kaunokirjallisuutta lasten- ja nuortenkirjallisuus -kurssia varten.

Raskasta luettavaa, kuvassa oleva kirjat painavat 6,8 kiloa.

Kurssin opettaja laati meille kirjallisuuslistan, josta saamme koostaa osin vapaasti oman kurssilukemistomme. Kaikille yhteisinä ja pakollisina kirjoina ovat alkuperäisen ilmestymisvuoden mukaisessa järjestyksessä:

• Jörö-Jukka (Heinrich Hoffmann, 1845)
• Vattumato (Zacharias Topelius, 1854: kuvitus Maija Karma, 1984)
• Maameren velho (Ursula K. Le Guin, 1968)
• Muumilaakson marraskuu (Tove Jansson, 1970)
• Ladaromaani (Wolfgang Herrndorf, 2010)
• Punainen kuin veri (Salla Simukka, 2013)
• Vain pahaa unta (Aino & Ville Tietäväinen, 2013)

Lisäksi jokaisen kurssilaisen on luettava muutama Grimmin veljesten satu Jänicken ja Suomisen suomentamana sekä täydennettävä kirjallista tietämystään lukemalla vähintään yksi listalla oleva tyttö- ja poikakirja, humoristinen lastenkirja ja lasten runoja.

Palaan varmasti myöhemmissä blogikirjoituksissa tarkemmin yksittäisiin teoksiin tai lastenkirjallisuuden eri genreihin. Nyt sukellan kuitenkin takaisin Maameren maailmaan.

Kielioppi-tentti

Ensimmäinen jakso on tullut äidinkielen kurssien osalta tänään päätökseen. SKRO-kurssin tentti järjestettiin tänään. Seuraavassa tenttikysymykset ja lyhyet mietteet niistä. Tenttiaika oli 120 minuuttia ja se oli sama S2-opiskelijoiden kanssa tehtävää 3 lukuun ottamatta. S2:n kolmoskysymystä en kirjoittanut muistiin.

1. Selitä kohtien A - F termit hyvin lyhyesti ja anna kustakin esimerkki!
A) Millainen verbi on transitiiviverbi?
B) Mitä tarkoittaa astevaihtelu?
C) Mitä tarkoittaa foneemi?
D) Anna esimerkki totaaliobjektista.
E) Mitä tarkoittaa rektio?
F) Mitkä sanat eivät ole nomineja eivätkä verbejä?

Puhtaasta termikuulustelutehtävästä oli ilmoitettu ennakkoon, joten tehtävätyyppi ei tullut yllätyksenä. Termeistä foneemi oli minulle vaikein, osasin toistaa ISK:n määritelmän, mutta en siltikään oikein ymmärrä, mikä on foneemin suhde/ero äänteeseen. Nähtäväksi myös jää, riittääkö f-kohdan kuittaamiseen maininta adverbeista, partikkeleista tai adpositioista vai vaaditaanko esimerkit kaikista kolmesta.

Luovan kirjoittamisen Vanha koira -harjoitus

Tässä postauksessa esiteltävä tehtävä on jatkoa luovan kirjoittamisen lämmittelyharjoituksille, jotka teimme samalla 90 minuutin ryhmäkerralla. Kuulemma oheinen Vanha koira -harjoitus on OKL:n entisen äidinkielen ja kirjallisuuden opettajan Maija Larmolan kehittelemä.

Tehtävän ideana on kirjoittaa viiden minuutin pätkissä opettajan ohjeiden mukaan, tehtävänannot on muotoiltu niin, että ne vaativat monipuolista kirjoittamista: kuvailevaa, kertovaa, dialogia / vastakkainasettelua, pohdiskelevaa ja loppumoraliteettia.

Tehtävänanto ja ohjeistus menee osapuilleen näin:

1. Valitse itsellesi fiktiivinen minä (kuitenkin yli 10-vuotias eikä liian etäinen, kuten avaruusolio tms.) Kuvittele itsesi huoneeseen, jossa on vähintään ovi ja ikkuna. Näe huone mielessäsi, keksimäsi henkilön silmin. Mene ikkunalle ja katso ulos. Näet ulkona vanhan koiran (vanhan koirasi, jos halutaan heti luoda omistussuhde). Kuvaa näkemääsi (5 min).
2. [Ensimmäisen viiden minuutin kirjoitusosuuden jälkeen.] Muistele seuraavaksi, miten koira tuli taloon / missä ja milloin olet nähnyt sen aikaisemmin. Kirjoita muistelusta (5 min).
3. Huoneen ovi aukeaa. Päätä kuka astuu sisään. Kerro se. Hän sanoo: "Koira on jo vanha. Se pitäisi lopettaa." Kirjoita dialogi kertojasi ja sisään tulleen välillä (5 min).
4. Tee mielessäsi ratkaisu koiran kohtalosta. Kirjoita mitä [fiktiivinen minä / kertoja] ajattelet (5 min).
5. Kirjoita kertomuksesi loppuun (5 min).

Kirjoitimme kertomuksen ikkunasta näkyvästä omenapuusta, koska osa meistä (minä mukaan luettuna) oli tehnyt Vanha koira -harjoituksen äidinkielen ja kirjallisuuden didaktiikan peruskurssilla kaksi vuotta sitten. Tässä minun kertomukseni.

Luovan kirjoittamisen lämmittelyharjoituksia

Pääsimme tänään kokeilemaan KAJO:n ryhmätunnilla kolmea erilaista luovan kirjoittamisen harjoitusta. Kuvaan tässä niistä kahta ensimmäistä, jotka on tarkoitettu lähinnä lämmittelyharjoitteluiksi, mutta toki niitä voi käyttää pidemmänkin projektin lähtökohtana.

Tikusta asiaa

Ensimmäisenä tehtävänämme oli kirjoittaa tikusta asiaa. Opettaja jakoi meille kullekin suuren tulitikun ja pyysi meitä kirjoittamaan siitä noin viiden minuutin ajan. Ohessa on minun tuotokseni:

Edessä oleva tulitikku on hieman vaaksaani lyhyempi, arvioisin sen pituudeksi n. 17 senttimetriä. Rikkipää on vihreä ja se kimmeltää salaperäisesti, aivain kuin siihen olisi kätketty jotain yliluonnollista. Tulitikku saattaa hyvinkin olla lumottu, eihän se ole kokonsakaan puolesta ihan tavanomainen tulitikku.

Mistä se on tullut? Kuka kumma tarvitsee käyttöönsä noin suurta tulitikkua? Se on avain kuin jonkun peukaloisen soihtu tai tarkemmin ottaen, mittasuhteet huomioiden peitsi – liekehtivä peitsi.

Käyttötarkoitus on katsojan silmässä

Seuraavaksi saimme eteemme suuren omenan, jolle ideoimme ensin mahdollisia katsojia. Keksimme melko nopeasti yhdeksän eri vastausta kysymykseen "Kuka voisi katsoa tätä omenaa?": Wilhelm Tell, ruokabloggaaja, Veikko Hursti, suurtalouskokki, anorektikko, mummo, mato, Lumikki ja noita/äitipuoli.

Yhteisen pallottelun jälkeen saimme valita keksityistä henkilöistä yhden, jonka silmin kirjoittaa omenasta. Aikaa tässäkin kirjoitusharjoituksessa oli viisi minuuttia:

Omena on syksyn kausiherkku – lähiruokaa parhaimmillaan. Omena taipuu moneksi. Siitä voi tehdä hilloa tai siideriä, se piristää salaatissa ja pitää opettajan iloisena ja lääkärin loitolla. Takapihallamme oleva omenapuu on antanut tänä syksynä ison sadon. Niinpä olen päässyt käyttämään luovuuttani keksiessäni sille mahdollisimman monta valmistustapaa. Tässä postauksessa esittelen kokkailukokeilujeni parhaimmistoa.

Omena-inkiväärismoothie
Tämä kirpeä kaksikko pitää syksyn influenssa-aallon loitolla.

Luimme kirjoitukset toisillemme pareittain ja saimme valita parin tekstistä virkkeen, joka paljastaisi kirjoittajasta/kertojasta jotain. Luimme valitut virkkeet koko ryhmälle, joka sai arvuutella kirjoittajan/kertojan henkilöllisyyttä/hahmoa.

Luovuuden herättelyn jälkeen teimme ryhmätunnin lopuksi vielä yhden pidemmän kirjoitusharjoituksen, jonka pilkoin omaksi postauksekseen pituuden vuoksi.

Ensimmäinen sivuaineen tentti

On aika rikkoa blogihiljaisuus kertomalla Kirjallisuuden analyysi ja opettaminen -kurssin keskiviikkoisesta tentistä. Tenttiaika oli 120 minuuttia. Kaunokirjalliset teokset (Kuvitteluleikki, Vaarallinen juhannus ja Tiitiäisen satupuu) saivat olla mukana tentissä.

Vastaa kaikkiin kysymyksiin.

1. Määrittele lyhyesti seuraavat käsitteet, havainnollista esimerkein, jos mahdollista.
a) hermeneutiikka
b) metafora (anna myös esimerkki metaforasta Tiitiäisen satupuusta ja perustele valintasi)
c) fokalisaatio [tarkemmin fokalisaatiosta englanniksi esimerkiksi The living handbook of narratology -verkkoartikkelissa]
d) itsensä paljastava kertoja

Neljä käsitteen määrittelyä, joihin ei kannattanut tarttua liian pitkäksi aikaa, jotta vastausaikaa riittäisi myös seuraaviin kysymyksiin. Hermeneutiikka yllätti hieman, kun siitä ei ollut puhetta luennoilla, tosin tenttiin kuuluva Kai Mikkosen Lukeminen tulkintana -artikkeli käsitteli hermeneutiikkaa laajasti.

Kielioppi – välttämätön paha?

Törmäsin Mattiin rapussa palatessani yliopistolta. Hän huomasi kainalossani olevat kirjat ja sanoi minulle:

"Pilkkusäännöt ja
muu koulun kielioppi."

"Tekee hulluksi?" ehdotin.

[Matti mulkoili minua vihaisesti.]

"On turhauttavaa?" jatkoin
ja yritin hymyillä.

"...tu mitä paskaa!" hän huusi
ja paiskasi oven perässään kiinni.

Minäkin olen usein miettinyt, miksi peruskoulussa opetetaan kielioppia. Ehkä kysymykseni on kuitenkin väärin muotoiltu. Suomen kielen (äidinkielen) opetus on jo itsessään oppia kielestä, siis kielioppia. Ehkä näen kieliopin opettamisen liian mustavalkoisena. Valitettavan monelle kieliopista tulee mieleen pelkästään Matin kiroamat pilkkusäännöt sekä sanaluokka- ja sijamuotokuulustelut.

Kirja kainaloon ja toinen tyynyn alle. Olisiko kielioppisäännöt
mahdollista oppia oleskelemalla niiden läheisyydessä?

Olipa kerran sillisalaatti

Helsingin yliopiston OKL:n tarjoama äidinkieli ja kirjallisuus -sivuaine jakaantuu suomen kielen ja kotimaisen kirjallisuuden opintojaksoihin. Nyt ensimmäisessä jaksossa opiskelen kahta kurssia, jotka ovat viiden opintopisteen suomen kieli ja sen rakenteiden opettaminen (SKRO) ja kolmen opintopisteen kirjallisuuden analyysi ja opettaminen (KAJO).

Ainakin paperilla ensimmäisen jakson opiskelusta 63 % kohdistuu suomen kieleen ja 37 % kirjallisuuteen. Seuraavassa jaksossa suomen kielen ja kirjallisuuden suhteellinen osuus kääntyy päälaelleen.

Blogin motiivista ja sivuhenkilöistä

Opintojakso suomen kieli ja sen rakenteiden opettaminen, joka tästä lähin lyhentyy muotoon SKRO, on puhdasta kielioppia. Kurssilla on 40 tuntia kontaktiopetusta: 18 tuntia luentoja, jotka ovat yhteisiä S2-opiskelijoiden kanssa ja 22 tuntia ryhmäopetusta, jolloin ~12 henkinen äidinkieli ja kirjallisuus -sivuaineopiskelijaporukkamme saa opettajan jakamattoman huomion.

Loput viiden opintopisteen eteen tekemästä työstä, laskennallisesti 95 tuntia, pitäisi kerryttää omatoimisesti opiskelemalla. Osittain tästä syystä perustin tämän blogin. En halua viettää aikaani pelkästään artikkeleita ja kielioppia lukemalla, joten päätin fantasioida kirjavan joukon lukijoita, joille jäsennän sivuainekursseilla oppimaani.

Matkakertomuksellani suomen kielen ja kirjallisuuden ihmeelliseen maailmaan haluan tehdä vaikutuksen seinänaapuriini näkymättömään Ninniin, nuoreen naiseen, josta tiedän vain hiusten värin ja postiluukkuun merkityn sukunimen.

Tarkoituksenani on myös voittaa puolelleni ensimmäisessä kerroksessa asuva nuori ja nenäkäs Matti, joka uskoo olevansa verbaaliakrobaatti vailla vertaa. Tämä sanataituruuden suomenmestari on koko 15 vuoden elämänkokemuksellaan sitä mieltä, ettei hänen äidinkielen opettajallaan ole enää mitään opetettavaa. Voi Matti, kuinka väärässä oletkaan!

SKRO:n anatomia

Olen muuttanut tämän kirjoituksen otsikkoa jo useaan kertaan. Tekstin punainen lanka on vaihtunut silliparveen. Siitä huolimatta haluan palata lopuksi alkuperäiseen asiaani eli SKRO-kurssin esittelyyn.

Alustavasti opintojakson luennot on otsikoitu seuraavasti: [Metakielen] termejä, äänteet ja morfofonologia, sanaluokat / nominityypit, sanaluokat / verbityypit, lausetyypit, yhdistäminen ja johtaminen, semantiikka ja pragmatiikka, syntaksin ja semantiikan rajalla.

Ryhmätunneilla on luvassa sanelun ja oikeinkirjoituksen arviointia, aste- ja vokaalivaihtelujen induktiivista tutkimista, nominien taivituksen harjoittelua / didaktisten ratkaisujen pohtimista, tekstuaalisen intervention käyttöä tempusten opiskelussa, oppilastekstien lausetyyppi- ja sanastoanalyysiä – kongruenssia ja pilkun viilaamista unohtamatta.

Olen vihdoin suurten asioiden äärellä. Seuraavalla kerralla ponnistan prologin pomppulaudalta ja sukellan suoraan syvään päähän. Toivottavasti en tule troolatuksi sivuun aiheestani.

LUEMINUT.TXT

Hyvä tuleva erikoistuja!

Tervetuloa äidinkielen ja kirjallisuuden (25 op) sivuaineopintoihin, jotka alkavat syyskuussa 2013 ja jatkuvat huhtikuulle 2014. Laitan tähän liitteeksi alustavat aikataulut. --

Tämä blogi kronikoi minun, 3. vuosikurssin luokanopettajaopiskelijan, vaiheita äidinkielen ja kirjallisuuden sivuaineen parissa. Blogi toimii henkilökohtaisena oppimispäiväkirjana ja motivaation lähteenä, mutta tarjoaa toivottavasti mielenkiintoista luettavaa suomen kielestä ja kirjallisuudesta kiinnostuneille henkilöille, opettajille, opiskelijakollegoilleni, muulle lähipiirilleni, vaanijoille, sillan alla asuville peikoille ja muille blogien suurkuluttajille.

Alussa oli sana ja epäjärjestys

[18:48] Minä: pitäis uudelle blogille keksiä nimi
[18:48] Minä: aattelin aloittaa julkisen oppimispäiväkirjan äikän sivuaineesta
[20:57] Hän: painetta
[20:57] Hän: hmm joku nimi
[21:03] Minä: joku meta-johdannainen?
[21:03] Hän: meta on ällö sana
[21:03] Minä: metakka
[21:03] Hän: se loppu ei aukene mule
[21:03] Hän: l
[21:03] Hän: ainakaan
[21:03] Hän: siis ainakaan mulle
[21:03] Hän: hmm
[21:04] Minä: ja mä en oo akka :/
[21:05] Hän: hmm no tarvitaan joku a-, ta- tai eta-alkuinen äikkään/kirj. liittyvä sana
[21:07] Minä: kieliknoppi?
[21:07] Minä: kielioppipoika
[21:08] Hän: hmm
[21:10] Minä: syntaksikuski
[21:10] Hän: kelpuutetaan
[21:10] Hän: paras tähän mennessä.
[21:11] Minä: nollapersoona
[21:11] Hän: nollapersoona on vähä julma'
[21:12] Minä: kingkongruenssi
[21:12] Hän: rektiohäiriö.
[21:12] Minä: :D
[21:12] Hän: no se ei ollu mun ite keksimä. :D
[21:12] Hän: haalarimerkki.
[21:12] Hän: "rektiohäiriöstä voi puhua"
[21:12] Hän: kielenhuoltoajo sallittu
[21:12] Hän: hmm mitäs muita merkkejä meil oli.
[21:15] Minä: tänään alko Suomen kieli ja sen rakenteiden opettaminen
[21:15] Hän: UH! ihanaa
[21:15] Minä: huomen kirjallisuuden analyysi ja opettaminen
[21:18] Minä: sana-anarkia
[21:18] Minä: sanarkia?
[21:18] Hän: sanarkia on hyvä
[21:19] Minä: siin tulis arki kans :)
[21:19] Hän: sanarkia vai sanarkiaa
[21:25] Minä: en ymmärrä partitiivi-blogeja
[21:25] Hän: njoo
[21:25] Minä: niiltä puuttuu kunnianhimoa?
[21:25] Minä: :D
[21:25] Minä: "-- toimintaa ei saateta loppuun tai se ei ylipäätään tapahdu"
[21:26] Minä: -- (en osta autoa), tai toiminta on inherentisti imperfektiivistä, ts. se ei voi johtaa konkreettiseen tulokseen tai muutokseen kohteen tilassa, joten tiettyjen verbien objekti on aina partitiivissa (katselen televisiota, rakastan sinua).
[21:26] Minä: sanarkia it is, en tee tosta sen isompaa kynnystä
[21:27] Hän: oui.
[21:27] Minä: partitiivi-blogit kuulostaa siltä, että siinä vaan harrastellaan ja/tai ei jakseta keskittyä/paneutua siihen varsinaiseen asiaan
[21:28] Hän: harrastelen elämistä
[21:28] Hän: partitiiviyhteiskunnassa
[21:28] Minä: tai sitten jotain pimitetään, jätetään kertomatta/kiroittamatta