Kielioppi – välttämätön paha?

Törmäsin Mattiin rapussa palatessani yliopistolta. Hän huomasi kainalossani olevat kirjat ja sanoi minulle:

"Pilkkusäännöt ja
muu koulun kielioppi."

"Tekee hulluksi?" ehdotin.

[Matti mulkoili minua vihaisesti.]

"On turhauttavaa?" jatkoin
ja yritin hymyillä.

"...tu mitä paskaa!" hän huusi
ja paiskasi oven perässään kiinni.

Minäkin olen usein miettinyt, miksi peruskoulussa opetetaan kielioppia. Ehkä kysymykseni on kuitenkin väärin muotoiltu. Suomen kielen (äidinkielen) opetus on jo itsessään oppia kielestä, siis kielioppia. Ehkä näen kieliopin opettamisen liian mustavalkoisena. Valitettavan monelle kieliopista tulee mieleen pelkästään Matin kiroamat pilkkusäännöt sekä sanaluokka- ja sijamuotokuulustelut.

Kirja kainaloon ja toinen tyynyn alle. Olisiko kielioppisäännöt
mahdollista oppia oleskelemalla niiden läheisyydessä?

Kielitieteen kirjava kenttä

SKRO-kurssilla sukellamme kieliopin ja -tieteen monipuoliseen [nomini: adjektiivi, yks. illatiivi, adj.attribuutti] maailmaan. Kuten muillakin muillakin tieteenaloilla, on silläkin pitkä historia, kirjavat koulukunnat ja syklimäisesti toistuvat muotivirtaukset. Oheinen pohdinta perustuu luentomuistiinpanoihini ja pikaiseen googletteluun.

Hakasulkeissa oleva adjektiivin syntaksimainen luokittelu edustaa formalistista kielinäkemystä, joka oli vallalla perusopetuksessa erityisesti 60-luvulla. Formalistinen kielinäkemys on varsin matemaattis-looginen ja staattinen. Kieli nähdään kokonaisuutena, jossa vallitsee muuttumattomia lainalaisuuksia – lisäsääntöjä ja poikkeuksia täytyy kuitentin luoda, jotta elävän kielen piirteet saadaan lokeroitua.

Ainakin minun mielestäni lähestymistapa vaikuttaa kuolettavan tylsältä. Näkemys on kuitenkin vallalla edelleen peruskouluissa, koska sen mukaisilla tehtävillä voi täyttää oppikirjan sivut kustannustehokkaasti. Myös työtaakkansa alle hukkuvat opettajat huokaisevat helpotuksesta, kun oppilaiden vastaukset voi tarkistaa nopeasti.

Funktionaalinen kielinäkemys tarjoaa toisen tavan lähestyä kieltä. Sen lähtökohtana on kommunikaatio ja kielen dynaamisuus. Äidinkielen opetukseen funktionaalinen suuntaus tulee varsinkin S2-opetuksen kautta, jossa rakenteiden harjoittelun sijaan keskitytään usein oikeaan vuorovaikutukseen. Kommunikaatiota voidaan harjoitella, vaikka kielen rakenteita ja sanastoa ei vielä täysin hallitsekaan. Kielioppi nähdään viestintää tukevana kielitaidon osa-alueena. Tärkeintä on saada viesti ymmärrettävästi perille.

Funktionaalinen lähtestymistapa tarjoaa illatiivi-termin rinnalle käytännöllisemmän ja ehkä helpommin muistettavan termin, mihin-muodon, joka on varmasti sellaisenaan helppo ottaa käyttöön myös perinteisessä äidinkielen opetuksessa.

Puhdasoppinen funktionaalisuus vaatii kuitenkin opettajalta paljon. Opettajan pitäisi jatkuvasti seurata oppilaan päättelyprosessia ja mukailtava opetusta sen mukaan. Varmasti hyvä ja tavoiteltava asia, mutta käytettävissä olevat resurssit asettavat funktionaaliselle kielenopettamisella haasteita.

Mielekkyyttä etsimässä

Vaikka vierastankin sijamuotojen opettelua, pidän kielen rakenteen analysointia tärkeänä. Jos kieliopin perusteita ei hallitse, viestin merkitys saattaa jäädä arvoitukseksi. Konditionaali tulee erottaa imperatiivista, vaikkei varsinaisia termejä muistaisikaan. Geminaatta-käsitteen tuntemisella saa Trivial Pursuitissa pisteen, muta mielestäni tärkempää on tietää kukka teki ja mitä.

Valitettavasti tässä vaiheessa minulla ei ole tyhjentävää vastausta siihen, miksi koulussa pitää opettaa kielioppia. Toivottavasti löydän kysymykseen minua ja Mattia tyydyttävän vastauksen opintojeni edetessä.

Miten opettaa kielioppia on varmasti yhtä tärkeä ellei tärkeämpi, kuin miksi-kysymys. Jos lasten silmät loistavat innosta äidinkielen tunnilla, niin ehkä pahin kielioppiahdistus ja opettajan auktoriteetin kyseenalaistaminen jää kokonaan väliin.

Tulen palaamaan aiheeseen myöhemmin, kun olen lukeneempi. Ainakin sisällysluetteloiden perusteella Opetusministeriön Kieli ja sen kieliopit: opetuksen suuntaviivoja (1994) ja Äidinkielen opettajain liiton Kielioppi koulussa (2006) antavat eväitä kysymysten käsittelyyn.