Ainakin paperilla ensimmäisen jakson opiskelusta 63 % kohdistuu suomen kieleen ja 37 % kirjallisuuteen. Seuraavassa jaksossa suomen kielen ja kirjallisuuden suhteellinen osuus kääntyy päälaelleen.
Blogin motiivista ja sivuhenkilöistä
Opintojakso suomen kieli ja sen rakenteiden opettaminen, joka tästä lähin lyhentyy muotoon SKRO, on puhdasta kielioppia. Kurssilla on 40 tuntia kontaktiopetusta: 18 tuntia luentoja, jotka ovat yhteisiä S2-opiskelijoiden kanssa ja 22 tuntia ryhmäopetusta, jolloin ~12 henkinen äidinkieli ja kirjallisuus -sivuaineopiskelijaporukkamme saa opettajan jakamattoman huomion.
Loput viiden opintopisteen eteen tekemästä työstä, laskennallisesti 95 tuntia, pitäisi kerryttää omatoimisesti opiskelemalla. Osittain tästä syystä perustin tämän blogin. En halua viettää aikaani pelkästään artikkeleita ja kielioppia lukemalla, joten päätin fantasioida kirjavan joukon lukijoita, joille jäsennän sivuainekursseilla oppimaani.
Matkakertomuksellani suomen kielen ja kirjallisuuden ihmeelliseen maailmaan haluan tehdä vaikutuksen seinänaapuriini näkymättömään Ninniin, nuoreen naiseen, josta tiedän vain hiusten värin ja postiluukkuun merkityn sukunimen.
Tarkoituksenani on myös voittaa puolelleni ensimmäisessä kerroksessa asuva nuori ja nenäkäs Matti, joka uskoo olevansa verbaaliakrobaatti vailla vertaa. Tämä sanataituruuden suomenmestari on koko 15 vuoden elämänkokemuksellaan sitä mieltä, ettei hänen äidinkielen opettajallaan ole enää mitään opetettavaa. Voi Matti, kuinka väärässä oletkaan!
SKRO:n anatomia
Olen muuttanut tämän kirjoituksen otsikkoa jo useaan kertaan. Tekstin punainen lanka on vaihtunut silliparveen. Siitä huolimatta haluan palata lopuksi alkuperäiseen asiaani eli SKRO-kurssin esittelyyn.
Alustavasti opintojakson luennot on otsikoitu seuraavasti: [Metakielen] termejä, äänteet ja morfofonologia, sanaluokat / nominityypit, sanaluokat / verbityypit, lausetyypit, yhdistäminen ja johtaminen, semantiikka ja pragmatiikka, syntaksin ja semantiikan rajalla.
Ryhmätunneilla on luvassa sanelun ja oikeinkirjoituksen arviointia, aste- ja vokaalivaihtelujen induktiivista tutkimista, nominien taivituksen harjoittelua / didaktisten ratkaisujen pohtimista, tekstuaalisen intervention käyttöä tempusten opiskelussa, oppilastekstien lausetyyppi- ja sanastoanalyysiä – kongruenssia ja pilkun viilaamista unohtamatta.
Olen vihdoin suurten asioiden äärellä. Seuraavalla kerralla ponnistan prologin pomppulaudalta ja sukellan suoraan syvään päähän. Toivottavasti en tule troolatuksi sivuun aiheestani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti