Maailmanluokan ongelma

Lukeminen on minulle yksi selviytymiskeinoista, jonka ansiosta pimeä vuodenaika tuntuu siedettävältä. Ehdinkin fiilistellä myös täällä blogin puolella, että olen saanut oikein luvan kanssa lukea lastenkirjallisuutta synkkinä syysiltoina.

Peruskouluikäisenä pakenin kirjojen pariin myös kesällä. Palasin elokuussa kalpeana kouluun, koska olin viettänyt suurimman osan kesälomastani sisällä tai enintään ulkona varjossa lukien.

Yläasteen äidinkielenopettaja laittoi meidät lukemaan Veikko Huovisen Hamsterit-romaanin (1957). Luulen, että olin ainoa luokaltani, joka oikeasti nautti kirjan lukemisesta.

Kuitenkin vasta nyt kirjojen haalimiseni sai uudet mittasuhteet, kun kaupungin kirjaston lainausautomaatti väläytti ruudulleen virheilmoituksen. Ilmoitus oli sen verran kryptinen, että ajattelin ensin sen olevan jokin tekninen vika. Sama vika toistui, vaikka kokeilin toista kirjaa ja vaihdoin jopa lainausautomaattia.

Lopulta kirjastovirkailija huomasi hämmentyneen ja pulleaposkisen kirjahamsterin. Kirjastotäti selitti lempeällä äänellä, että virheilmoitus tarkoitti niteiden lainarajan ylittymistä. En siis voi hilloa hallussani kuin enintään 40 nidettä kerrallaan.

Kyynel oli vierähtää tänään kirjastossa, kun kotiin
ei voinutkaan kantaa rajattomasti kirjoja.

Lastenrunous ja tekstuaalinen interventio, osa 2

Ensimmäisessä osassa kerroin lyhyesti tekstuaalisesti interventiosta ja esittelin yhden pohjateksteistä (Juice Leskisen Kotka-runo), johon teimme muutoksen.

Olimme saaneet tehtäväksi valita juuri eläinruno, koska ne oli helppo esittää hahmojen konkreettisuutensa vuoksi. Lisäksi niihin on helppo tehdä muutoksia vaihtamalla runon eläintä.

Kirjoitin Leskisen Kotka-runosta myös lapsille soveltuvan Kettu-muunnelman.

Mitä uutta tiedät ketusta?
– Kettu tykkää liikaa mehusta.

Entä sitten ketun siskosta?
– Sitä haetaan teinidiskosta.

Mitä tiedät ketun mammasta?
–Hauduttaa kattilassa herkkulammasta.

Ketun isä? ...
          – Toimiston laidassa
valkoisessa kauluspaidassa.

Lopuista en pidä lukua.
Tavikset on ketun sukua.

Lastenrunous ja tekstuaalinen interventio, osa 1

Käsittelimme lasten- ja nuortenkirjallisuuden ensimmäisellä harjoitusryhmäkerralla runoutta. Jokainen meistä oli saanut tehtäväkseen valita ja opetella runo esitettäväksi muulle ryhmälle. Selailin pikaisesti lainaamiani runoteoksia, joista valitsin esitettäväksi opintoja osuvasti kuvaavan Eppu Nuotion Kirjavinkkari Kirjavainen -runon.

Jos ei erityisemmin pidä pukemisesta
mutta sitäkin enemmän lukemisesta,
jos rakastaa kirjoja laihoja ja paksuja,
jos maksaa joskus myöhästymismaksuja
kun on unohtanut palautuspäivän ja toisenkin,
kun joutui niin kirjan lumoihin,
jos kuljettaa kirjaa mukanaan myös kun matkustaa,
jos siitä kertoo heti toisille aivan innoissaan:

Oliko aihe virkistävä tai peräti merkillinen
Oliko kiehtova järjestys valittujen sanojen?
Hengästyttikö rytmi tai saiko uneksimaan?
Saiko kirjaherkku vatsan kurnimaan?

Jos pitää kirjan henkilöistä
ja on vähällä myöhästyä töistä
jos juonen käänteet kiinnostaa,
jos kirjan kansistakin voimaa saa,
annan vinkin, kuin aarteen inkkareiden:
Liity joukkoon kirjavinkkareiden!

Eppu Nuotio (Hyttysenkesyttäjä ja muita haaveammatteja, 2006)

Kilokaupalla kirjallisuutta

Laiskottelun lisäksi olen myös opiskellut viime aikoina, vaikka opinnoista ei olekaan tallentunut tänne blogiin mitään liki kuukauteen. Tässä jaksossa äidinkielen ja kirjallisuuden sivuainekurssien rinnalla kulkee laaja kasvatuspsykologian pääainekurssi, joka syö aikaani bloggaamiselta ja muulta elämältä.

En kuitenkaan valita, itse olen opintoni valinnut. Mielestäni tilanteeni on jopa kadehdittava. Kun muut lukevat kirkasvalolampun ääressä etiikkaa tai maailmanhistoriaa, voin käpertyä peiton alle nauttimaan Muumilaakson marraskuusta ja muista kaukaisista maailmoista. Olenkin viime aikoina kantanut kirjastosta kymmenittäin kaunokirjallisuutta lasten- ja nuortenkirjallisuus -kurssia varten.

Raskasta luettavaa, kuvassa oleva kirjat painavat 6,8 kiloa.

Kurssin opettaja laati meille kirjallisuuslistan, josta saamme koostaa osin vapaasti oman kurssilukemistomme. Kaikille yhteisinä ja pakollisina kirjoina ovat alkuperäisen ilmestymisvuoden mukaisessa järjestyksessä:

• Jörö-Jukka (Heinrich Hoffmann, 1845)
• Vattumato (Zacharias Topelius, 1854: kuvitus Maija Karma, 1984)
• Maameren velho (Ursula K. Le Guin, 1968)
• Muumilaakson marraskuu (Tove Jansson, 1970)
• Ladaromaani (Wolfgang Herrndorf, 2010)
• Punainen kuin veri (Salla Simukka, 2013)
• Vain pahaa unta (Aino & Ville Tietäväinen, 2013)

Lisäksi jokaisen kurssilaisen on luettava muutama Grimmin veljesten satu Jänicken ja Suomisen suomentamana sekä täydennettävä kirjallista tietämystään lukemalla vähintään yksi listalla oleva tyttö- ja poikakirja, humoristinen lastenkirja ja lasten runoja.

Palaan varmasti myöhemmissä blogikirjoituksissa tarkemmin yksittäisiin teoksiin tai lastenkirjallisuuden eri genreihin. Nyt sukellan kuitenkin takaisin Maameren maailmaan.

Kielioppi-tentti

Ensimmäinen jakso on tullut äidinkielen kurssien osalta tänään päätökseen. SKRO-kurssin tentti järjestettiin tänään. Seuraavassa tenttikysymykset ja lyhyet mietteet niistä. Tenttiaika oli 120 minuuttia ja se oli sama S2-opiskelijoiden kanssa tehtävää 3 lukuun ottamatta. S2:n kolmoskysymystä en kirjoittanut muistiin.

1. Selitä kohtien A - F termit hyvin lyhyesti ja anna kustakin esimerkki!
A) Millainen verbi on transitiiviverbi?
B) Mitä tarkoittaa astevaihtelu?
C) Mitä tarkoittaa foneemi?
D) Anna esimerkki totaaliobjektista.
E) Mitä tarkoittaa rektio?
F) Mitkä sanat eivät ole nomineja eivätkä verbejä?

Puhtaasta termikuulustelutehtävästä oli ilmoitettu ennakkoon, joten tehtävätyyppi ei tullut yllätyksenä. Termeistä foneemi oli minulle vaikein, osasin toistaa ISK:n määritelmän, mutta en siltikään oikein ymmärrä, mikä on foneemin suhde/ero äänteeseen. Nähtäväksi myös jää, riittääkö f-kohdan kuittaamiseen maininta adverbeista, partikkeleista tai adpositioista vai vaaditaanko esimerkit kaikista kolmesta.

Luovan kirjoittamisen Vanha koira -harjoitus

Tässä postauksessa esiteltävä tehtävä on jatkoa luovan kirjoittamisen lämmittelyharjoituksille, jotka teimme samalla 90 minuutin ryhmäkerralla. Kuulemma oheinen Vanha koira -harjoitus on OKL:n entisen äidinkielen ja kirjallisuuden opettajan Maija Larmolan kehittelemä.

Tehtävän ideana on kirjoittaa viiden minuutin pätkissä opettajan ohjeiden mukaan, tehtävänannot on muotoiltu niin, että ne vaativat monipuolista kirjoittamista: kuvailevaa, kertovaa, dialogia / vastakkainasettelua, pohdiskelevaa ja loppumoraliteettia.

Tehtävänanto ja ohjeistus menee osapuilleen näin:

1. Valitse itsellesi fiktiivinen minä (kuitenkin yli 10-vuotias eikä liian etäinen, kuten avaruusolio tms.) Kuvittele itsesi huoneeseen, jossa on vähintään ovi ja ikkuna. Näe huone mielessäsi, keksimäsi henkilön silmin. Mene ikkunalle ja katso ulos. Näet ulkona vanhan koiran (vanhan koirasi, jos halutaan heti luoda omistussuhde). Kuvaa näkemääsi (5 min).
2. [Ensimmäisen viiden minuutin kirjoitusosuuden jälkeen.] Muistele seuraavaksi, miten koira tuli taloon / missä ja milloin olet nähnyt sen aikaisemmin. Kirjoita muistelusta (5 min).
3. Huoneen ovi aukeaa. Päätä kuka astuu sisään. Kerro se. Hän sanoo: "Koira on jo vanha. Se pitäisi lopettaa." Kirjoita dialogi kertojasi ja sisään tulleen välillä (5 min).
4. Tee mielessäsi ratkaisu koiran kohtalosta. Kirjoita mitä [fiktiivinen minä / kertoja] ajattelet (5 min).
5. Kirjoita kertomuksesi loppuun (5 min).

Kirjoitimme kertomuksen ikkunasta näkyvästä omenapuusta, koska osa meistä (minä mukaan luettuna) oli tehnyt Vanha koira -harjoituksen äidinkielen ja kirjallisuuden didaktiikan peruskurssilla kaksi vuotta sitten. Tässä minun kertomukseni.

Luovan kirjoittamisen lämmittelyharjoituksia

Pääsimme tänään kokeilemaan KAJO:n ryhmätunnilla kolmea erilaista luovan kirjoittamisen harjoitusta. Kuvaan tässä niistä kahta ensimmäistä, jotka on tarkoitettu lähinnä lämmittelyharjoitteluiksi, mutta toki niitä voi käyttää pidemmänkin projektin lähtökohtana.

Tikusta asiaa

Ensimmäisenä tehtävänämme oli kirjoittaa tikusta asiaa. Opettaja jakoi meille kullekin suuren tulitikun ja pyysi meitä kirjoittamaan siitä noin viiden minuutin ajan. Ohessa on minun tuotokseni:

Edessä oleva tulitikku on hieman vaaksaani lyhyempi, arvioisin sen pituudeksi n. 17 senttimetriä. Rikkipää on vihreä ja se kimmeltää salaperäisesti, aivain kuin siihen olisi kätketty jotain yliluonnollista. Tulitikku saattaa hyvinkin olla lumottu, eihän se ole kokonsakaan puolesta ihan tavanomainen tulitikku.

Mistä se on tullut? Kuka kumma tarvitsee käyttöönsä noin suurta tulitikkua? Se on avain kuin jonkun peukaloisen soihtu tai tarkemmin ottaen, mittasuhteet huomioiden peitsi – liekehtivä peitsi.

Käyttötarkoitus on katsojan silmässä

Seuraavaksi saimme eteemme suuren omenan, jolle ideoimme ensin mahdollisia katsojia. Keksimme melko nopeasti yhdeksän eri vastausta kysymykseen "Kuka voisi katsoa tätä omenaa?": Wilhelm Tell, ruokabloggaaja, Veikko Hursti, suurtalouskokki, anorektikko, mummo, mato, Lumikki ja noita/äitipuoli.

Yhteisen pallottelun jälkeen saimme valita keksityistä henkilöistä yhden, jonka silmin kirjoittaa omenasta. Aikaa tässäkin kirjoitusharjoituksessa oli viisi minuuttia:

Omena on syksyn kausiherkku – lähiruokaa parhaimmillaan. Omena taipuu moneksi. Siitä voi tehdä hilloa tai siideriä, se piristää salaatissa ja pitää opettajan iloisena ja lääkärin loitolla. Takapihallamme oleva omenapuu on antanut tänä syksynä ison sadon. Niinpä olen päässyt käyttämään luovuuttani keksiessäni sille mahdollisimman monta valmistustapaa. Tässä postauksessa esittelen kokkailukokeilujeni parhaimmistoa.

Omena-inkiväärismoothie
Tämä kirpeä kaksikko pitää syksyn influenssa-aallon loitolla.

Luimme kirjoitukset toisillemme pareittain ja saimme valita parin tekstistä virkkeen, joka paljastaisi kirjoittajasta/kertojasta jotain. Luimme valitut virkkeet koko ryhmälle, joka sai arvuutella kirjoittajan/kertojan henkilöllisyyttä/hahmoa.

Luovuuden herättelyn jälkeen teimme ryhmätunnin lopuksi vielä yhden pidemmän kirjoitusharjoituksen, jonka pilkoin omaksi postauksekseen pituuden vuoksi.