Maailmanluokan ongelma

Lukeminen on minulle yksi selviytymiskeinoista, jonka ansiosta pimeä vuodenaika tuntuu siedettävältä. Ehdinkin fiilistellä myös täällä blogin puolella, että olen saanut oikein luvan kanssa lukea lastenkirjallisuutta synkkinä syysiltoina.

Peruskouluikäisenä pakenin kirjojen pariin myös kesällä. Palasin elokuussa kalpeana kouluun, koska olin viettänyt suurimman osan kesälomastani sisällä tai enintään ulkona varjossa lukien.

Yläasteen äidinkielenopettaja laittoi meidät lukemaan Veikko Huovisen Hamsterit-romaanin (1957). Luulen, että olin ainoa luokaltani, joka oikeasti nautti kirjan lukemisesta.

Kuitenkin vasta nyt kirjojen haalimiseni sai uudet mittasuhteet, kun kaupungin kirjaston lainausautomaatti väläytti ruudulleen virheilmoituksen. Ilmoitus oli sen verran kryptinen, että ajattelin ensin sen olevan jokin tekninen vika. Sama vika toistui, vaikka kokeilin toista kirjaa ja vaihdoin jopa lainausautomaattia.

Lopulta kirjastovirkailija huomasi hämmentyneen ja pulleaposkisen kirjahamsterin. Kirjastotäti selitti lempeällä äänellä, että virheilmoitus tarkoitti niteiden lainarajan ylittymistä. En siis voi hilloa hallussani kuin enintään 40 nidettä kerrallaan.

Kyynel oli vierähtää tänään kirjastossa, kun kotiin
ei voinutkaan kantaa rajattomasti kirjoja.

Lastenrunous ja tekstuaalinen interventio, osa 2

Ensimmäisessä osassa kerroin lyhyesti tekstuaalisesti interventiosta ja esittelin yhden pohjateksteistä (Juice Leskisen Kotka-runo), johon teimme muutoksen.

Olimme saaneet tehtäväksi valita juuri eläinruno, koska ne oli helppo esittää hahmojen konkreettisuutensa vuoksi. Lisäksi niihin on helppo tehdä muutoksia vaihtamalla runon eläintä.

Kirjoitin Leskisen Kotka-runosta myös lapsille soveltuvan Kettu-muunnelman.

Mitä uutta tiedät ketusta?
– Kettu tykkää liikaa mehusta.

Entä sitten ketun siskosta?
– Sitä haetaan teinidiskosta.

Mitä tiedät ketun mammasta?
–Hauduttaa kattilassa herkkulammasta.

Ketun isä? ...
          – Toimiston laidassa
valkoisessa kauluspaidassa.

Lopuista en pidä lukua.
Tavikset on ketun sukua.

Lastenrunous ja tekstuaalinen interventio, osa 1

Käsittelimme lasten- ja nuortenkirjallisuuden ensimmäisellä harjoitusryhmäkerralla runoutta. Jokainen meistä oli saanut tehtäväkseen valita ja opetella runo esitettäväksi muulle ryhmälle. Selailin pikaisesti lainaamiani runoteoksia, joista valitsin esitettäväksi opintoja osuvasti kuvaavan Eppu Nuotion Kirjavinkkari Kirjavainen -runon.

Jos ei erityisemmin pidä pukemisesta
mutta sitäkin enemmän lukemisesta,
jos rakastaa kirjoja laihoja ja paksuja,
jos maksaa joskus myöhästymismaksuja
kun on unohtanut palautuspäivän ja toisenkin,
kun joutui niin kirjan lumoihin,
jos kuljettaa kirjaa mukanaan myös kun matkustaa,
jos siitä kertoo heti toisille aivan innoissaan:

Oliko aihe virkistävä tai peräti merkillinen
Oliko kiehtova järjestys valittujen sanojen?
Hengästyttikö rytmi tai saiko uneksimaan?
Saiko kirjaherkku vatsan kurnimaan?

Jos pitää kirjan henkilöistä
ja on vähällä myöhästyä töistä
jos juonen käänteet kiinnostaa,
jos kirjan kansistakin voimaa saa,
annan vinkin, kuin aarteen inkkareiden:
Liity joukkoon kirjavinkkareiden!

Eppu Nuotio (Hyttysenkesyttäjä ja muita haaveammatteja, 2006)