Lastenrunous ja tekstuaalinen interventio, osa 1

Käsittelimme lasten- ja nuortenkirjallisuuden ensimmäisellä harjoitusryhmäkerralla runoutta. Jokainen meistä oli saanut tehtäväkseen valita ja opetella runo esitettäväksi muulle ryhmälle. Selailin pikaisesti lainaamiani runoteoksia, joista valitsin esitettäväksi opintoja osuvasti kuvaavan Eppu Nuotion Kirjavinkkari Kirjavainen -runon.

Jos ei erityisemmin pidä pukemisesta
mutta sitäkin enemmän lukemisesta,
jos rakastaa kirjoja laihoja ja paksuja,
jos maksaa joskus myöhästymismaksuja
kun on unohtanut palautuspäivän ja toisenkin,
kun joutui niin kirjan lumoihin,
jos kuljettaa kirjaa mukanaan myös kun matkustaa,
jos siitä kertoo heti toisille aivan innoissaan:

Oliko aihe virkistävä tai peräti merkillinen
Oliko kiehtova järjestys valittujen sanojen?
Hengästyttikö rytmi tai saiko uneksimaan?
Saiko kirjaherkku vatsan kurnimaan?

Jos pitää kirjan henkilöistä
ja on vähällä myöhästyä töistä
jos juonen käänteet kiinnostaa,
jos kirjan kansistakin voimaa saa,
annan vinkin, kuin aarteen inkkareiden:
Liity joukkoon kirjavinkkareiden!

Eppu Nuotio (Hyttysenkesyttäjä ja muita haaveammatteja, 2006)

Harjoittelimme runojen esittämistä ja käsittelyä myös neljän hengen pienryhmittäin valmistetuilla eläinrunoesityksillä. Opiskelijakollegani oli tuonut mukanaan Juice Leskisen Räkä ja Roiskis (1992) -teoksen, josta valitsimme esitettäväksi Kotka-runon.

Mitä uutta tiedät kotkasta?
– Kotka tykkää liikaa votkasta.

Entä sitten kotkan pojasta?
– Sitä haetaan katuojasta.

Mitäs tiedät kotkan mutsista?
– Löytyy lähiönsä skutsista.

Kotkan isä? ...
                 – Kylän laidassa
valkoisessa pakkopaidassa. 

Lopuista en pidä lukua.
Stressi vaivaa kotkan sukua. 

Juice Leskinen (Räkä ja Roiskis, 1992)

Kyseinen Leskisen runo ei ehkä sovellu suoraan perusopetukseen, mutta työtapana pienesitysten tekeminen runoistaa istuu mielestäni hyvin koulun äidinkielen ja kirjallisuuden tunneille. Mitä nuorempien kanssa runoja esitetään, sitä konkreettisempia hahmoja ja tilanteita tulisi valituissa runoissa olla.

"Monilla on suuria ennakkoluuloja tai jopa traumoja runoista."

Moni tuntuu pitävän runoutta vaikeana lukea ja kirjoittaa. Olisi pidettävä mielessä, että myös runoutta löytyy eri lähtöön. Lastenlorut eivät yleensä vaadi syväluotaavaa tulkintaa eikä esimerkiksi Juice Leskisen, Ilpo Tiihosen tai Tuula Korolaisen runoista nauttimiseen tarvita korkeakoulututkintoa.

Lapset vieroksuvat runoutta, vaikka samaan aikaan kuluttavat poplyriikkaa tuntikaupalla. Koulussa olisi hyvä rakentaa siltoja lyriikan eri muotojen välille. Oma runoilijaura kannattaa aloittaa pienin askelin. Työtapana voi käyttää ensin draamapohjaista runojen tulkintaa ja esittämistä.

Omien runojen kirjoittamisen voi aloittaa tekemällä pieniä muunnoksia johonkin valmiiseen runoon. Muunnosten tai pastissien kirjoittaminen on ikivanha tapa harjoitella tulkintaa ja genrekirjoittamista.

Muunnosten kirjoittaminen on paketoitu ja brändätty tekstuaaliseksi interventioksi, josta Sirpa Leppänen on kirjoittanut suomeksi selkästi artikkelissaan "Jokaisessa meissä asuu pieni toisin kirjoittaja: tekstuaalinen interventio lukemisen ja kirjoittamisen opetuksessa".

Kokeilimme ryhmäkerralla tekstuaalista interventiota lastenrunoilla. Esittelen tehtävät tuotoksineen toisessa blogipostauksessa.